Lonkkavikainen Mörri alkoi painia

Mörri on 7-vuotias newfoundlandinkoira. Sen ongelmana on ollut D/E-lonkat. Muuten terve ja hyvinvoiva koira on kärsinyt lonkistaan aina, vaikka sopiva liikunta on pitänyt oireilua ja jäykkyyttä kurissa. Tämä löntystelijä sai 3 kuukautta sitten emännältään uutta apua vaivaansa ja painii jo kaverinsa kanssa!

"Varsinkin ylösnousut ovat olleet Mörrille aina jäykkiä. Se ei ole hypännyt eikä mennyt portaita mielellään. Toisen saman rotuisen A/B-lonkkaisen koiramme liikkuminen on kovin erilaista", omistaja Pirjo Airaksinen kertoo.

”Newfoundlandinkoirat ovat alttiita lonkkavioille, kuten usein suuret koirat. Mörri kasvoi erityisen nopeaa vauhtia, vaikka kasvua yritettiin hidastaa ruokavaliolla”, Pirjo kuvailee.

Koira kokee Flexadinin herkkuna

Pirjo löysi Flexadinin Vetcaren koulutuksen kautta. Aiemmin oli kokeiltu glukosamiinia. Flexadin® Advanced on täydennysrehu, jonka avulla tuetaan nivelten aineenvaihduntaa nivelrikon yhteydessä. Valmiste on helposti kerran päivässä annosteltava hyvänmakuinen purutabletti, joka sisältää denaturoimatonta tyyppi II kollageenia.

”Koska Mörri on nirso, ei glukosamiini mennyt millään alas. Flexadinin hyvä puoli on myös sen maistuvuus koiralle, se tuntuu olevan kuin herkkupala. Nykyisin Mörri innostuu heti nähdessään Flexadin-pussin”, Pirjo nauraa.

koira

Koiran vireystila muuttui

Nyt kolmen kuukauden käytön jälkeen Pirjo kokee koiran olevan eloisampi mieleltään ja vetreämpi liikkeissään.

”Se ravaa mielellään ja lähtee liikkeelle vauhdikkaasti. Ennen Mörrin liikkeellelähtö tapahtui selkä köyryssä varovaisesti venytellen. Nyt se pomppaa nopeasti suorille jaloille.”

Mörrin kanssa harrastetaan normaalisti päivittäin 6-10 km lenkkeilyä.

”Päivässä tehdään kaksi kunnon lenkkiä ja lisäksi koirat saavat olla omalla pihalla vapaana. Energinen Mörri painii ja haastaa nykyään nuorempaa koiraamme. Aiemmin nuorempi hyppi hidasliikkeisen Mörrin nenälle”, Pirjo sanoo.

Ennen tuotteen käytön aloitusta suositellaan eläinlääkärillä käyntiä.

flexadin

Lisätiedot Flexadin-tuotteesta:
https://www.vetcare.fi/wp-content/uploads/Flexadin_blokki_APT_A6_100817.pdf

comments powered by Disqus