Kissoja ja pentuja – iloa koko perheelle

Pasanen-Chiddickin perheessä on kolme kissaa. Välillä kissojen määrä kuitenkin vähintään tuplaantuu, kun perheeseen saadaan pentuja. Kissat ovat tuoneet myös perheen lapsille paljon iloa ja uusia elämyksiä. Pentueita on ehtinyt olla jo neljä kertaa.

Kaksi kissoista on 4-vuotiaita ja yksi on 3-vuotias. Kissojen rotu on venäjänsininen. Perheen lähipiirissä on allergiaa, joten lemmikin hankinta oli pitkään tarkassa harkinnassa. Suvun yhteiselle mökille rakennettiin kissoille aitan yhteyteen oma aitaus, joten ongelma ratkesi sitä kautta. Venäjänsininen on myös rotu, joka allergisoi muita rotuja vähemmän.

Venäjänsininen on harvinainen rotu. Koska kissa on sisäkissa, pitäisi yleensä olla kaksi kissaa tai muu eläin seurana. Myös lempeä koira sopii kaveriksi.

Kissat tottuneet hälinään

Ensin perheeseen hankittiin sisarukset, Natasha ja Cosmo. Kissahan tarvitsee kaverin.

”Sitten teetimme Natasha-kissalle pentuja ja yksi niistä päätettiin pitää itsellä. Näin saimme kolmannen kissan, Helmin”, Suvi Pasanen kuvailee.

Venäjänsinistä pidetään Suvin mukaan yleensä ujona ja arkana kissarotuna, joka kiintyy oman perheen jäseniin ja piiloutuu vierailta. Rotu on kuitenkin muuttunut sosiaalisemmaksi, sillä jalostukseen valitaan sosiaalisempia kissoja.

”Meillä kissat ovat pienestä pitäen tottuneet hälinään ja vilskeeseen. Meillä on kolme lasta ja heidän ystäviään vierailee usein täällä. Niinpä kissat ovat tottuneet vieraisiin ihmisiin, eivätkä aristele helposti. Kissat tulevat syliin ja leikkivät lasten kanssa. Niille on luontevaa hakeutua ihmisten läheisyyteen”, Suvi kertoo.

Synnytykset sujuneet hyvin

Tällä hetkellä perheessä on neljäs pentue. Kissojen kasvattajan mukaan on luonnollista, että kissalla on monta pentuetta. Joillakin saattaa olla jopa 10 pentuetta elinaikanaan.

”Natashalla kaikki on mennyt hyvin. Se ei tietenkään ole itsestään selvää. Pentuja tulee tällä rodulla yleensä 3-4 yhdellä kertaa. Helmi on Natashan ensimmäisestä pentueesta. Kolmessa pentueessa on ollut aina yksi pentu, jota on pitänyt ruokkia apteekista saatavalla emonmaidon vastikkeella. Neljännessä pentueessa kaikki ovat kuitenkin jaksaneet imeä riittävästi maitoa emolta”, Suvi kertoo.

Natashan kohdalla ei ole toistaiseksi tarvittu eläinlääkärin apua synnytyksissä tai muutenkaan tiineyden aikana.

Jotkut käyttävät kissan ultrassa nähdäkseen pentujen määrän ja ehkä jotakin muuta, mikä voi askarruttaa kissan tiineydessä. Kissan tiineys kestää noin 66 päivää.

”Natasha-kissa on parhaimmillaan raskauden ja imetyksen aikana. Ravintoa pitää olla saatavilla koko tiineyden ja imetyksen ajan koko ajan. Olemme antaneet myös jonkin verran vitamiineja. Turkissa näkee yleensä muutoksia imetyksen jälkeen”, Suvi kuvailee.

Pentuja imetetään noin kolmen kuukauden ikään, jolloin ne alkavat olla luovutusikäisiä. Jo sitä ennen pennuille ruvetaan antamaan myös penturuokaa.

Kun synnytys käynnistyy, kissa alkaa etsiä sopivaa paikkaa. Yleensä se hakeutuu pesämäiseen paikkaan vaikkapa komeron perälle ja mielellään korkeammalle.

”Löytämästään paikasta ohjaamme kissan lempeästi turvalliseen paikkaan maan tasalle. Synnytys on meillä kestänyt noin neljä tuntia, viimeinen noin puoli vuorokautta. Synnytys on ollut kaunis, kivuttoman näköinen, suorastaan elegantti ja harmoninen”, Suvi ihastelee.

Kissat ovat syntyessään todella pieniä, niitä ei heti tunnistaisi kissaksi. Kun pentu syntyy, emo nuolee sen puhtaaksi, syö istukan ja alkaa imettää. Sitten syntyy seuraava.

”Natasha kehrää synnytyksen jälkeen omalla erityisellä tavallaan. Ehkä se haluaa viestittää pennuille jotakin tai kertoa tyytyväisyydestään”, Suvi kertoo.

Kissa ei ole automaattisesti hyvä äiti. Se voi myös hylätä pennut tai olla välinpitämätön. Jos kissa on hyvä emo, sitä kannattaa periyttää eteenpäin.

Pennut rokotetaan vähän ennen ja jälkeen 3 kuukauden ikää eläinlääkärillä. Samalla ne myös sirutetaan.

Kissatkin ovat herkkusuita

”Yleensä olemme madottaneet kissat kerran vuodessa, vaikka ne ovatkin sisäkissoja.

Ruoan määrää lasketaan eikä sitä ole tarjolla jatkuvasti, kun imetys loppuu. Muuten tulee helposti ylipainoa”, Suvi toteaa.

”Kissamme ymmärtävät kyllä herkkujen perään. Cosmo on leikattu kolli, joka siksi lihoo helpommin. Katkaravut, kinkku ja ankka ovat suurimpia herkkuja, mitä kissat toisinaan osaavat todella vaatia naukumalla”, Suvi nauraa.

Katkarapujen kanssa pitää vain muistaa liottaa liiat suolat pois.

Säilykeruokaa kissat syövät eniten, joskus myös kuivamuonaa tai raakaruokaa. Esimerkiksi sisäelimiä voi myös hyvin antaa. Pelkkä kuivamuona voi kissoilla johtaa virtsavaivoihin tai ummetukseen. Virtsavaivat voivat olla kissoille hyvinkin vaarallisia, samoin kuin ummetus.

Kissat syövät myös ruohoa, koska nuolevat turkkiaan ja saavat karvoja mahaansa. Ruohon avulla ne oksentavat karvapallot pois.

”Mökillä kissat metsästävät mielellään sisiliskoja, vaikkeivät yleensä saakaan kuin hännän kiinni. Niille on kuitenkin valtava riemu saada toteuttaa metsästysviettiään edes joskus, vaikkakin valjaissa”, Suvi kertoo.

comments powered by Disqus